Helena Wariksen
loistava Konetrilogia valmistui, kun
kolmas osa Jäänvartija ilmestyi
vuonna 2019. Jäänvartija on siis
jatkoa aiemmille osille Linnunsitoja ja Vedenkehrääjä. Olen lukenut
kaksi edellistä osaa peräjälkeen ja ollut valintaani tyytyväinen, mutta olen
myös todennut Wariksen tarinan olevan monin paikoin niin repaleinen ja
viitteellinen, etten epäile sarjan osien toimivan myös itsenäisinä teoksina
ihan hyvin. Mutta koska olen siis aiemmat osat lukenut, voin todeta, että Jäänvartija toimii mainiona päätöksenä
komealle trilogialle.
Scifidystopiaksi määrittelemäni Konetrilogian tapahtumat sijoittuvat johonkin tarkemmin
määrittelemättömään lähitulevaisuuteen ja maailmaan, jossa on epämääräisiä
viitteitä omastamme. Tunnettu maailma muodostuu neljästä mantereesta, jotka on
nimetty pääilmansuuntien mukaan. Eteläisellä mantereella sijaitsee Ammabar
valtavan laajenevan hiekka-aavikon pohjoisreunalla. Pohjoisella mantereella
vallitsee ikuinen talvi.
Itämanner on Koneiden hallitsema Kuiluiksi jaettu alue.
Kuilut ovat valtavia maanalaisia tai kuvuilla katettuja alueita, joissa ihmiset
asuvat tiiviinä huolella valikoituina yhdyskuntina. Ilmastonmuutoksen vaikutuksilta
suojautuakseen ihmiset ovat luovuttaneet päätäntävallan asioista Koneille eli
jonkinlaisille supertietokoneille tai tekoälyille. Hinta on kuitenkin kallis -
vapaus.
Kaikki eivät ole suostuneet alistumaan, vaan ovat
vapaaehtoisesti luopuneet oikeudestaan kuulua Koneiden hallitsemaan
järjestäytyneeseen ja turvalliseen yhteiskuntaan. Tällaisia ihmisiä asustaa
merenrannoilla ja saarilla, jotka vähitellen ovat katoamassa nousevan veden
alle. Vain osa näistä ulkopuolelle jääneistä on aktiivisia konevastaisen
vastarintaliikkeen jäseniä.
Jäänvartijassa vuorottelevat
minäkertojina aiemmista osista tutut henkilöt Thom ja Zemi, jotka asuvat
Itämantereella Maharin Kuilussa. Jälkimmäinen on maannut kuukausia koomassa
aiemmin tapahtuneen onnettomuuden seurauksena. Zemin toipumisennuste on ollut
lievästi sanoen heikko, joten Thom on päätynyt uuteen suhteeseen helikopterilentäjä
Magdan kanssa. Sitten Zemi vastoin odotuksia herää ja tilanne muuttuu täysin.
Zemin heräämisen aikaan tapahtuu muutakin odottamatonta. Thom
saa viestin Sazilta, joka on pienen vastarintasolunsa kanssa rantautunut Itämantereelle.
Saz paljastaa Thomille sabotointijuonen, jonka tarkoitus on tuhota Koneiden
ylivalta. Lisäksi hän kertoo siepanneensa hätäviestin Pohjoismantereelta
jostakin Varastoksi kutsutusta paikasta. Uutinen kuulostaa uskomattomalta, sillä
Pohjoismantereen pitäisi olla asumaton. Mitä jään peittämällä alueella piilotellaan?
Olen aiempia osia esitellessäni iloinnut niiden niukkuudesta
ja aukkoisesta kerronnasta. Jäänvartija
on kokonsa puolesta trilogian niukin, sillä siinä on vain 139 sivua. Tarina on
tässä viimeisessä osassa kuitenkin vähiten aukkoinen. Se saa toki ansaitsemansa
juonilankoja sitovan siistin ja toiveikkaan lopun, mutta ihan aiempien osien
veroinen tämä päätös ei minun mielestäni kuitenkaan ole. Jännitettä olisi ollut varaa kiristää, ja osa aikaisemmasta
arvoituksellisuudesta on tiessään, mikä on vähän sääli.
Helena Waris:
Jäänvartija
Otava 2019. 139 s.
Otava 2019. 139 s.
Arvostelukappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti