Kun viimeksi erosimme Elias Vitikan kanssa, tunnelmat olivat surumieliset. Olin vähän itkenytkin. Ei ollut lainkaan sanottu, että tapaisimme enää koskaan. Elias oli muuttanut perheensä kanssa Tallinnaan, luovuttanut Suomen puolen bisneksensä nuorille alaisilleen ja ryhtynyt koti-isäksi. Alamaailman luksusvenekauppaa pyörittävän bisnespomon ura näytti olevan ainakin pitkällä tauolla, jos ei lopullisesti telakalla.
Ilokseni tapasin Eliaksen ja kumppanit kuitenkin jälleen työn parista Matti Laineen viidennessä Elias Vitikka -dekkarissa Pelon liekit. Koti-isävaihe on jäänyt lopulta lyhyehköksi, mutta jakso on ollut välttämätön, jotta Elias on pystynyt edes jotenkuten toipumaan kokemastaan raskaasta henkilökohtaisesta menetyksestä.
Palatessaan taas aktiivitehtäviin Elias huomaa, että bisnekset ovat hänen poissa ollessaan liukuneet huolestuttavan kehnoon kuntoon. Kaiken lisäksi ruotsalaiset liikekumppanit alkavat periä kohtuutonta velkasummaa, joka upottaisi Eliaksen yritystoiminnan kerralla. On käärittävä hihat ja ratkottava ongelmat. Nopeasti Eliaksella ja kumppaneilla onkin hiottuna melkoinen keikka, joka onnistuessaan pyyhkäisisi kaikki taloushuolet ainakin hetkeksi sivuun.
Mutta juuri kun viritetty ansa on laukeamassa Taalintehtaan tienoilla, pyyhältävät rajavartioston partioveneet paikalle. Onko joku Eliaksen lähipiiristä vuotanut suunnitelman virkavallalle? Kuka ja miksi? Vai liittyikö rajavartiolaitoksen aktiivisuus sittenkin Helsingissä sattuneeseen palopommi-iskuun, jossa vaarassa oli myös tunnettu populistinen kansanedustaja?
Jotta huolet eivät loppuisi, käy ilmi, että Eliaksen entinen jääkiekkojoukkuekaveri ja lempinimensä mukainen vaarallinen alamaailman toimija Hullu-Rami Seiro on siirretty avovankilaan. Kaksikon kohtaaminen ei ole Eliakselle mikään ilo, mutta Hullu-Ramilla on Eliakselle melkoisen yllättäviä uutisia sekä pyyntö. Hullu-Rami haluaa palkata Eliaksen etsimään hänen toimittajatyttärensä, joka on kummallisesti kadonnut maisemista.
Rikosromaanigenren konventioiden mukaisesti lopulta kaikki irrallisiltakin tuntuvat juonet kietoutuvat yhteen siistiksi nipuksi. Sitä ennen Elias joutuu kuitenkin sukeltamaan hyvinkin syviin vesiin ja luotaamaan elämänsä perustuksia monessa mielessä, eikä hengenlähtökään ole kaukana. Kehen Elias voi lopulta tiukan paikan tullen luottaa?
Hullu-Ramin kadonneen toimittajatyttären tapaus näyttää linkittyvän pommi-iskun kohteeksi joutuneeseen kansanedustajaan ja tämän puuhiin. Poliitikko on maalittanut toimittajan, ja puolueen rakkikoirat ovat käyneet raa’asti uhrin kimppuun. Onko joku mennyt liian pitkälle? Laine kirjoittaa siis mitä ajankohtaisimmasta yhteiskunnallisesta aiheesta.
Kun loppurähinät vielä rymistellään Lohjansaaressa, onkin oivallinen paketti koossa. Olen jo useamman aiemman Elias Vitikka -dekkarin äärellä huokaillut, että Matti Laine on ehdotonta kotimaista dekkaristikermaamme. Miehen monipuolinen lahjakkuus ei rajoitu suinkaan tähän, mistä on erinomaisena esimerkkinä juuri Yle Areenassa julkaistu kansainvälinen rikosdraamasarja Paratiisi, jonka pääkäsikirjoittaja Laine on.
Kaksi jaksoa Paratiisin kahdeksasta jaksosta nyt katsoneena tykkään kyllä. Vähän riskillä sarjan ensimmäinen jakso käynnistyy hieman liiankin suomalaisittain eli synkistelevän vähäpuheisesti ja hitaasti. Mutta kun Riitta Havukaisen esittämä Oulun rikospoliisin vanhempi tutkija Hilkka Mäntymäki on saatu Fuengirolaan, alkaa juttu käynnistyä ja toinen osa on jo oikein hyvä. Loput jaksot tulee varmasti katsottua kohtuullisen pikaisesti.
Mutta entä Elias Vitikka? Vieläkö me tapaamme? Toivottavasti.
Bazar 2020.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 8 h 39 min.
Storytelin mediakuunteluoikeus.
Elias Vitikka -sarja:
Pahojen miesten seura
Merkitty mies
Pahuuden hinta
Tappajan vaisto
Pelon liekit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti