Pienten alakoululaisten luontopolkuretki päättyy karusti.
Sumu estää siirtolohkareiden kuvaamisen, mutta sen sijaan kännykkäkameroihin ja
tabletteihin tallentuu kammottava näky. Merenrannan ja lenkkipolun välisessä
painanteessa makaa puolialaston ja verinen naisen ruumis, jonka joku lapsista
tunnistaa yläkoulun englanninopettajaksi.
Laaksalan pikkukaupungissa Merihaan yläkoulun opettajakunta
on lamaantunut. Maaret Jokihaara oli koulun opettajista uusimpia tulokkaita.
Hän ei ollut jättänyt kylmäksi ketään, etenkään koulun ja paikkakunnan miehiä.
Maaret oli uskomattoman kaunis, fiksu ja ennen kaikkea sinkku. Hänen läheisin
ystävänsä oli koulun toinen uusi opettaja, äidinkielen opettaja Sonja Koskinen.
Uudelle paikkakunnalle samaan aikaan muuttaneet naiset olivat ystävystyneet ja
viettivät jonkin verran myös vapaa-aikaansa yhdessä, vaikka olivatkin kovin
erilaisia.
Tuula Rannan esikoisdekkari Totuus on vaihtuva
maisema siis lähtee räväkästi alkuun painajaismaisesta tilanteesta. Nuoren
ja kohtalokkaan kaunottaren maineessa olleen opettajan tapon selvittely jää
kuitenkin polkemaan paikallaan. Tutkintaa johtava rikoskomisario Tapani
Mikkonen on jo alkuvaiheissa vahvasti sitä mieltä, että poliisi tarvitsee
tekijän paljastamisessa apua kriminaalipsykologi Aira Karhulta.
Kuusikymppinen Aira ei tiedä, ilahtuako vai ei, kun Mikkonen
ottaa yhteyttä. Aira on juuri käymässä läpi kipeää avioeroa ja totuttelee yksin
asumiseen. Kiinnostava työtehtävä voisi kuitenkin tuoda ankeaan arkeen
tervetullutta uutta ajateltavaa, mutta yhteistyö Airaa parikymmentä vuotta
nuoremman mutta kieltämättä erittäin kiinnostavan rikoskomisarion kanssa sekä
kutkuttaa että arveluttaa. Airan ja Mikkosen menneisyydessä on mitä ilmeisimmin
tapahtunut jotakin, joka hiertää heidän ammatillisia välejään oudosti.
Laaksalassa tuntuu olevan koko joukko henkilöitä, joilla
voisi olla motiivi Maaretin tappamiseen. Hän on leikitellyt useamman miehen
tunteilla ja haluilla. Onko joku mustasukkainen rakastaja tai toiveissaan
pettynyt mies iskenyt puukon naisen vatsaan? Vai onko teon takana joku petetty
vaimo tai naisystävä? Maaretin menneisyydestäkin tuntuu olevan kovin vaikea
saada selkoa. Miksi upea nainen on päätynyt Laaksalan kaltaiseen pussinperään
töihin?
Juoni tihenee, kun yksi Merihaan opettajista katoaa. Onko tappaja
iskenyt uudelleen? Koulun henkilöstöstä moni käyttäytyy vähintään
epäilyttävästi.
Tuula Ranta on eläköitynyt äidinkielen opettaja, mikä
kyllä näkyy teoksessa positiivisesti monin tavoin. Rannan kieli on huoliteltua
ja sujuvaa, joten tuhdin teoksen lukeminen on helppoa. Tyylin puolesta ainoa
kritiikkini liittyy ehkä liiallisenkin yksityiskohtaiseen kuvaukseen, johon
Ranta on ilmeisen viehtynyt. Lukijaa ei välttämättä kiinnosta, minkä värisellä
tunnistepalasella joku henkilöistä on merkinnyt kotiavaimensa tai minkä
valmistajan mukista koulun rehtori juo välituntikahvinsa (joka on keitetty
Moccamasterilla, tietysti). Jonkin verran tiivistämistä teksti siis olisi sietänyt.
Koulumaailmaan sijoittuvia dekkareita on suhteellisen
harvassa, joten ilahduin tästä miljöövalinnasta. Kirjoittaja myös tuntee
koulumaailman perinpohjaisesti, joten kerrankin myös terminologia on
moitteettomassa kunnossa, mistä iso kiitos. Opettajana myös nautin koulun ja
opettajahuoneen tunnelman ja jännitteiden kuvauksesta, joka on varsin osuvaa ja
tunnistettavaa.
Erityisesti kuitenkin ilahduin dekkarin päähenkilön
valinnasta. Henkilöitä ja näkökulmiakin on runsaasti, mutta minusta päähenkilö
kuitenkin lopulta selvästi on Aira Karhu. Häneen Ranta on panostanut mukavasti.
Alkuun pidin Airaa vähän ärsyttävänä tyyppinä, mutta kun paremmin tutustuimme,
aloin pitää hänestä kovasti. Aira on monessa mielessä aikuinen ja kypsä nainen.
Miesasiat ovat vähän sotkussa, mutta Aira pitää oivallisesti tilanteen
hallinnassaan.
Räväkästä alustaan (ja siis erinomaisesta dekkarialoituksesta!)
huolimatta Totuus on vaihtuva maisema ei ole toiminta- tai
väkivaltadekkari, vaan painotus on erittäin vahvasti psykologisella puolella.
Jopa siinä määrin, että Maaret Jokihaaran kohtalon lopulta selvitessä ratkaisu
tuntuu jotenkin epäuskottavalta, liian rankalta siihen nähden, miten vaisun
suoraviivaisesti sitä tekstissä kerrotaan.
Juoni on sommiteltu taiten, ja matkan varrella tulin
yllätetyksikin, vaikka jälkikäteen tajusin, että olihan minulle annettu koko
joukko vihjeitä. Oivallista siis! Aira Karhun tapaisin mieluusti toisenkin
kerran.
Tuula Ranta: Totuus on vaihtuva maisema
Myllylahti 2020. 350 s.
Arvostelukappale
Kirsi
VastaaPoistakahtelepa vähän kirjoittajan ja kirjankin taustaa:
http://hikkaj.blogspot.com/2020/10/dekkarin-kimpussa.html
Kirjvavinkkeihin luin sitten kirjan tavallani.
" Kun lapset tulevat isoiksi, heitä ei enää näe, mutta he itkevät niin kuin ennen ymmärtämättä mitä se on minkä he ymmärtävät." - Gösta Ågren- kokoelmasta katve.
VastaaPoista