Neljätoistavuotias Sofia katoaa ja löytyy sitten tapettuna
pienestä puistosta Puotilasta läheltä kotoaan. Armeijan aseseppänä työskentelevä
isä Harri Rautamaa on murheen murtama. Mies on menettänyt vuosi sitten
vaimonsa, ja nyt pariskunnan ainoa lapsikin on kuollut. Kaiken lisäksi poliisi
vie hänet Pasilan poliisitalolle kuultavaksi, koska todennäköisin tappaja löytyy
yleensä lähipiiristä. Sitten puistosta löytyy toinen nuori tyttö raiskattuna ja
surmattuna.
Rikoskomisario Takamäki ryhmineen, johon myös ataripoliisi
Suhonen on vaivihkaa palaillut, saa järkyttävät rikokset tutkittavikseen.
Lupaavalta näyttäneen alun jälkeen juttu muuttuu nopeasti todella hankalaksi.
Kukaan ei ole nähnyt mitään, ja vaikka muutama lähitalojen asukas on oikeaan
aikaan kuullut puiston suunnalta naisen huudon, sen enempää apua heistä ei
jutun tutkinnassa ole.
Kaikki mahdolliset teknisen tutkinnan menetelmät käytetään
huolellisesti, ihmisiä jututetaan, puhelimia jäljitetään ja tietoja
vertaillaan, mutta tyttöjen surmaaja ei ota selvitäkseen. Aivan varmoja ei olla
alkuun siitäkään, onko tekojen takana varmasti sama henkilö.
Kun media pääsee jutun jäljille, paineet kasvavat eksponentiaalisesti.
Kahden valkoihoisen nuoren tytön seksuaalimurhat luonnollisesti kuohuttavat
koko Suomea. Takamäellä on kuitenkin varma ennakkonäkemys siitä, että uutisointi
saa nopeasti aikaan myös rasistista vihapuhetta piireissä, jotka kärkkyvät
juuri tällaisia tapauksia saadakseen vettä omaan myllyynsä. Valitettavasti
Takamäen ennustus toteutuu hyvin nopeasti.
Syy tappaa on rikostoimittaja-kirjailija Jarkko
Sipilän kahdeskymmenes Takamäki-sarjan poliisidekkari, joten mitään kovin
yllättävää sen kansien väliin ei sarjaa seuranneen lukijan näkökulmasta
kätkeydy. Rikokset ovat karmaisevia, mutta Sipilä armahtaa lukijaa eikä kuvaa
uhrien viimeisiä hetkiä tai sukella tekijän mieleen. Riittävän raskasta on
seurata omaisten tuskan ja poliisien rankan työn kuvauksia. Poliisityön kuvaus
on jopa yltiörealistista. Sipilä ei väsy sen yksityiskohtien huolelliseen
kirjaamiseen, vaikka välillä sen vähentäminen keventäisi kyllä kokonaisuutta.
Takamäen tiimi on aiemmista kirjoista tuttu. Rauhallinen ja
vakaa Takamäki johtaa sitä varmoin ottein. Anna Joutsamo ja Suhonen ovat edelleen
tiimin kantavia voimia. Myös Suhosen sivupersoonalle on käyttöä, joskin
vähemmän kuin monissa aiemmissa dekkareissa.
Sarjan kaikki osat ovat itsenäisiä rikostarinoita, ja
henkilöiden yksityiselämää seurataan hyvin ohuesti, paikoin jopa
viitteellisesti. Niinpä sarjaan tutustumisen voi aloittaa mistä osasta tahansa.
Sipilä tosiaan kuvaa hyvin tarkasti poliisityötä, joten pitkään jatkuneen
sarjan avulla voi seurata myös sen muutoksia vuosien varrella.
Syy tappaa ei ole sarjan valoisimpia osia. Mitään
kovin kepeää tai humoristista dekkaria Sipilällä ei ole muutenkaan tapana
kirjoittaa, mutta tällä kertaa mennään poikkeuksellisenkin totisissa merkeissä,
ovathan rikoksetkin kauheudessaan omaa luokkaansa. Sipilä kuvaa myös
kylmäävästi mekanismeja, joilla sekasortoa haluavat tahot hyödyntävät kuohuttavaa
tilannetta ja kuvion uhreja tuhoisin seurauksin.
Jarkko Sipilä: Syy tappaa
CrimeTime 2020. 326 s.
Äänikirjan lukija Veikko Honkanen, kesto 8 h 47 min.
Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Nextory.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti