Conn Iggulden: Ateenan portit

 

Vuonna 490 eaa. (tai eKr., kuten historiallisissa romaaneissa näyttää edelleen olevan tapana asia merkitä) persialaisten armeija rantautui 35 km:n päähän Ateenasta Marathonin kentälle. Kuningas Dareioksen lähettämän laivaston mukanaan tuoma sotajoukko kohtasi siellä ateenalaiset, jotka turhaan odottivat Spartan joukkojen saapumista tuekseen. Sotapäällikkö Miltiades johdatti kuitenkin ateenalaiset joukkonsa voittoon, ja lähetti Feidippides kiidätti voitonviestin kotikaupunkiinsa. Perille päästyään hänen sydämensä halkesi. Nöyryytetty Dareios määräsi orjansa muistuttamaan hänelle päivittäin, että kreikkalaisille on vielä kostettava.

Niin sanotut persialaissodat ovat ainakin vanhemmalle polvelle tuttua kauraa oppikoulun historiantunneilta. Myös länsimaisen demokratian kehto Ateenan kaupunkivaltio on historianopetuksen vanhoja kulmakiviä. Aiheet kuulostavat vähän pölyttyneiltä, eikö totta? Miten niihin saisi puhallettua eloa ja imua nykylukijan silmissä?

Brittiläinen historiallisia seikkailuromaaneja melkoisen pinon kirjoittanut Conn Iggulden tietää niksit ja myös käyttää niitä. Juuri suomeksi ilmestynyt Ateenan portit aloittaa uuden Ateenalainen-sarjan, joka sijoittuu persialaissotien aikaan. Kakkososa Protector ilmestyy maailmalla toukokuussa, joten suomennos saataneen ensi keväänä (tämä siis oma oletukseni).

Iggulden siirtää fokuksen yksilöihin ja saa siten sidottua lukijan tunnesiteillä. Vaikka juonen peruskäänteet ovat ennalta tiedossa, tarinasta tulee kuitenkin jännittävä, koska lukija ei voi etukäteen tietää yksittäisten henkilöiden kohtaloita.

Tarinan keskiössä on ateenalainen strategi Ksanthippos, joka johtaa omaa heimoaan Miltiadeen sotajoukoissa. Kun joukot järjestäytyvät Marathonin kentälle falangeihin, ovat Ksanthippoksen hopliitit osa vasenta falangia ja hänen rinnallaan omia heimojaan johtavat strategit Themistokles ja Aristeides.

Tämä mieskolmikko on ratkaisevassa roolissa myös Ateenan porttien loppuhuipennuksessa eli kymmenen vuotta myöhemmin persialaisia vastaan käytävässä uudessa sodassa, jossa jälleen ovat vaakakupissa niin ateenalaisten henget kuin länsimainen demokratiakin. Themistokles on noussut köyhistä oloista ja on miestensä suosima rempseä johtaja. Aristeides taas on harkitseva ja viisas mies, jonka oikeudentuntoa ja maltillisuutta arvostetaan laajalti.

Ksanthippos on kuitenkin tarinan päähenkilö, jonka vaiheita Iggulden kuvaa perinpohjaisimmin, vaikka miesten kohtalot kietoutuvatkin yhteen. Marathonin taistelun aikoihin 38-vuotias Ksanthippos on aikanaan avioitunut nuoren Agaristen kanssa, ja nyt pariskunnalla on kolme lasta. Agaristen suku kuuluu Ateenan vanhimpiin ja varakkaimpiin heimoihin, joten avioliitto on ollut myös poliittisesti oivallinen ratkaisu.

Kun persialaiset on Marathonissa lyöty, alkaa sekä Ateenassa että Persepoliksessa jälkipuinti. Ksanthippoksella on vahva epäily, että Miltiadeella ei ole aivan puhtaita jauhoja pussissaan, sillä sotapäällikkö käyttäytyi taistelukentällä vähintäänkin kummallisesti. Demokraattisessa kaupunkivaltiossa poliittinen juonittelu on armotonta, ja lopulta Ksanthippos huomaa, että kansan suojaksi säädetyt lait kääntyvät häntä vastaan. Perhepiirissäkään ei ole aivan ongelmatonta. Kaunis nuori vaimo käyttäytyy oudosti, ja Ksanthippos huomaa etääntyneensä kauas lastensa arjesta.

Persiassa valmistellaan uutta sotaa kreikkalaisia vastaan. Tällä kertaa on tarkoitus hyökätä Ateenan kimppuun samanaikaisesti sekä maalta että mereltä. Alkaa ennen näkemätön ponnistus joukkojen marssittamiseksi taisteluun. Kreikassakaan ei olla tyhjin toimin, mutta demokratiassa sotavarustelu etenee tahmeammin kuin diktatuurissa. Ehtivätkö ateenalaiset rakennuttaa laivaston ajoissa? Entä ketkä ovat kykeneviä johtamaan joukkoja ratkaisevissa taisteluissa, kun politiikan pelien tuoksinassa tärkeitä osaajia on tuomittu kuolemaan tai karkotukseen?

Kuten sanottu, Iggulden osaa rakentaa jännitteen tuttuunkin juonikuvioon. Ei ole vaikea päättää, asettuuko oma myötätunto persialaisten, ateenalaisten vai kenties spartalaisten puolelle. Henkilökuvaus ei ole hänen varsinaisia vahvuuksiaan, ja jopa Ksanthippos jää vähän pahvisen oloiseksi. Nämä puutteet Iggulden korvaa varmalla miljöökuvauksella sekä suorastaan taiturimaisella toimintakohtausten sommittelulla. Taistelukuvaukset ovat jännittäviä, vauhdikkaita ja raastaviakin, sillä ruumiita tulee pinoittain niin persialaisten kuin kreikkalaistenkin joukoissa.

Ateenan portit päättyy kohtaan, jossa Themistokles evakuoimassa ateenalaisia Pireuksen satamasta Salamiin saarelle ja persialaiset jo polttavat tyhjentynyttä Ateenaa. Jatko-osaa odotellessa voisi lukea vaikka itsenäisen romaanin Spartan haukka, joka vaikuttaa myös kiinnostavalta.

Mietin kirjan parissa myös, että vaikka se on ennen kaikkea loistavaa viihdettä, sen parissa tuli myös väkisinkin oppineeksi tai vähintään kerranneeksi monia asioita. Se sopii sellaisenaan oheismateriaaliksi niin sota- kuin poliittisenkin historian sekä yhteiskuntatieteiden opintojen kylkeen, vaikkei Iggulden juuri kommentoi esimerkiksi orjuutta tai muiden heikompien asemaa.

Conn Iggulden: Ateenan portit (The Gates of Athens)
Suom. Ilkka Rekiaro.
Otava 2021. 479 s.
Äänikirjan lukija Ilkka Villi, kesto 18 h 3 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.