Koronapandemia on piinannut meitä jo reippaat kaksi vuotta,
mutta kirjoissa siihen on törmännyt lähinnä sivulauseissa. Valtteri
Mörttisen esikoisromaanissa Mutta suurin niistä on raha pandemia on
ensimmäisiä kertoja hieman merkittävämmässä roolissa. Se vie espoolaiselta
taksiyrittäjä Matti Virtaselta tienestit kerta heitolla maaliskuussa 2020.
Samalla hallituksen pandemiatoimet avaavat innovaatioihin
kykeneville huumekauppiaille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Jos myytävää on,
totisesti markkinoita riittää. Uudenmaan sulku on kuin taivaan lahja! Yleistyvät
kasvomaskit ovat oivallinen anonymiteetin lisääjä hämärähommailijoille.
Yllättävän hauskaa oli poimia vahvan satiirisesti sävytetystä
dekkarista lähimenneisyydestä tuttuja ilmiöitä ravintolasulkuineen ja liikkumisrajoituksineen.
Mörttinen on löytänyt moniin yksityiskohtiin uutta tulokulmaa, joka nosti hymyn
huulille ja sai välillä ääneenkin naurahtamaan. Ei huono!
Mutta suurin niistä on raha on aloitusosa Rajakari-sarjalle,
jota luonnehditaan takakansitekstissä yhdistelmäksi viiltävää yhteiskuntakritiikkiä,
amerikkalaista kovaksikeitetyn dekkarin kyynistä perinnettä ja villiä parodiaa.
Sarjan nimihenkilö on helsinkiläinen rikosylikonstaapeli Ailon Rajakari, jonka persoonallisesta
olemuksesta saadaan aloitusosasta ilmeisesti vasta vähän maistiaisia.
Ailon on ainakin ylempiensä mielestä kiusallisen
epäsovinnainen oman tiensä kulkija, joka ei tarpeen tullen häikäile käyttää kyseenalaisiakaan
keinoja päästäkseen tuloksiin. Naisen taustaan liittyy jotain hyvin dramaattista
ja ilmeisen traumaattista, mutta sitä ei ainakaan vielä avata. Pikkusikarit ja
laadukas viski ovat Ailonin heikkouksia, eivätkä sellaiset pikkuseikat kuin
tupakkalaki tai koronasulku voi estää häntä saamasta nautintojaan.
Ailonilla on tapana tarrautua terrierin lailla sellaisiinkin
tapauksiin, joista muut olisivat olleet valmiita jo aikoja sitten hellittämään
tuloksettomina. Sellaiseksi tapaukseksi osoittautuu kirjan alussa paljastuva rikos.
Nuori maahanmuuttajataustainen poika löytyy ammuttuna Kalasataman alueelta rakennuskuopasta.
Pojan sormet on katkottu, ja ranteesta on ilmeisesti viety kello. Ailonin ryhmä
päättelee, että tapaus liittyy helsinkiläisiin huumekuvioihin. Kun jutun
tutkinta alkaa polkea paikallaan, se yritetään arkistoida. Mutta Ailon ei anna
periksi. Murhan selvittäminen veisi huumetutkintaakin aimo askeleen eteenpäin.
Toisaalla onnettomien pandemiarajoitusten kurittaman Matti
Virtasen käsiin putoaa muutaman sattumuksen kautta erä heroiinia. Taloudellinen
ahdinko pakottaa Virtasen ensinnäkin selvittämään, mitä huumetta hänellä on hallussaan,
mutta Tori.fi ei asiassa auta, vaikka niin toisaalla internetissä vinkataan… Sattumalta
Virtanen myös keksii, mistä löytää tuotteelleen kiinnostuneet ja maksukykyiset
asiakkaat. Jo yhden myyntipäivän tienesti on ällistyttävä!
Täysin kaikista huumebisneksen kuvioista pihalla oleva uusi
tulokas toki huomataan nopeasti, ja pian Matti Virtanen päätyy Kalasataman rakennustyömaalle
ojennettavaksi. Tilanne kuitenkin etenee varsin odottamattomalla tavalla, ja
pian Virtanen on mukana huumeorganisaatiossa, jota lukijan riemuksi pyöritetään
kuten mitä tahansa nopeasti kasvavaa menestysyritystä. Tosin ihan helppoa se ei
yritykseen rekrytoidun henkilöstön avulla aina ole. Kuviot lähtevät vähän turhan
helposti lapasesta ja sitten eskaloitumaan melkoista vauhtia.
Mikael Viiman esikoisdekkarissa Verijälki
sankaripoliisipäähenkilö Aarni Susi paikkailee ja lääkitsee itse pahasti murjotut
vartalonsa ja naamataulunsa ja jatkaa rikollisen perässä juoksua kylkiluut tohjona.
Mörttisen Ailon Rajakari ei totisesti jää ainakaan tässä kisassa kakkoseksi! Mitähän
tässä vielä tämän vuoden dekkareissa nähdäänkään?
Satiirisen otteen käyttö ja parodiointi ovat jokseenkin
vaikeita lajeja. Satiiri joko iskee lukijaan tai sitten ei, parodiakin menee
helposti yli hilseen. Mutta Mörttisen tyylistä kyllä pidin. Kuvaus siitä, miten
tavallistakin tavallisempi kaveri päätyy ammattirikolliseksi ei ole kovin ainutlaatuinen,
mutta toimii oikein hyvin. Poliisin ja rikollisen välinen häilyvä rajapintakin
on usein toistuva teema, mutta Mörttinen saa siitäkin taas uutta irti. Liioittelu
tyylikeinona toimii, kun sitä käyttää säästellen. Sillä rajalla kyllä välillä
luistellaan, mutta tasapaino kuitenkin säilyy. Rajakari-sarja siis jatkoon!
Valtteri Mörttinen: Mutta suurin niistä on raha
CrimeTime 2022. 346 s.
Äänikirjan lukija Jarmo Mäkinen.
Painetun kirjan olen saanut kustantajalta, äänikirjan
kuuntelusta maksanut itse.
Seuraan erityisesti kotimaista esikoisdekkarikenttää. Jos
olet julkaisemassa tänä vuonna esikoisdekkarin tai olet kuullut kiinnostavasta
esikoisesta, vinkkaa ihmeessä.
Hei! Luvan jälkeen vinkkaan kirjastani,joka ilmestyi ihan viime vuoden lopulla: Kultahamsteri. Se perustuu tositapahtumiin mutta henkilöt ja tapahtumat ovat fiktiota. Vuosia sitten Tampereen seudulla aiheutti kauhua nainen, joka ilmeisen tahallaan ajoi toistuvasti suojatiellä lapsen päälle. Aloin miettiä, millainen ihminen toimii niin. Se ei ole perinteinen dekkari, sillä syyllinen selviää heti alussa. Ei kysytä kuka vaan miksi. Löytyy kirjastoista, voin myös lähettää. Tai voit tilata ilmaiseksi lehdisto@bod.fi. Kiva jos kiinnostuit, t. Sirkku Passinen
VastaaPoista