Kirjailijat, joita
olen tavannut paljon, ovat aina olleet surkeimpia rakastajia joita tielleni on
osunut. Tiedätkö miksi? Kun kirjailija rakastelee, hän miettii samalla jo
kohtausta, jonka aikoo kokemuksesta kirjoittaa. Jokainen hyväily menee pilalle,
koska kirjailija miettii, miten käyttää sitä myöhemmin, jokaisen työnnön pilaa
jokin lause. Kun rakastelun aikana tulen sanoneeksi kirjailijalle jotakin,
kuulen melkein mielessäni,
kun hän kirjoittaa ”nainen sanoi hiljaa”.
On pakko tunnustaa, että tämänkertaiseen lukupiirikokoontumiseen
meneminen pikkuisen arveluttaa! Valitsimme viime kerralla seuraavan
lukupiirikirjan lähinnä minun ehdotuksestani. Olin jo jonkin aikaa halunnut
lukea senegalilaistaustaisen Mohamed Mbougar Sarrin maineikkaan ja
palkitun romaanin Miesten syvimmät salaisuudet. Sitä oli ylistetty
monella taholla, ja viimeksi törmäsin siihen kuunnellessani Lukujonossa-podcastia,
jossa teoksen äänikirjaksi lukenutta Mikko Toiviaista haastatteli Sanna
Ruoho. Mikko kehaisi podcastissa tätäkin teosta, ja taas se sai yhden
perustelun tulla luetuksi.
Miesten syvimmät salaisuudet on palkittu Goncourt-palkinnolla,
sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan ja sitä on Ranskassa myyty yli puoli
miljoonaa kappaletta. Näin kertoo suomennoksen etulieve. Voin syyttää vain
itseäni, etten tajunnut selkeää varoitusmerkkiä eli Goncourt-palkintoa. Se
nimittäin myönnetään vuoden parhaalle ja omaperäisimmälle proosateokselle.
Lukupiirillämme on jo aiempaa kokemusta
senegalilaistaustaisen kirjailijan Goncourt-voittajateoksesta. Luimme nimittäin
Marie NDiayen Kolme vahvaa naista -romaanin, joka kirvoitti
kohtalaisen kirpakan keskustelun. Moni oli jättänyt kirjan kesken tai lukenut
siitä vain jonkin osan ihan tarkoituksella. Enteet eivät siis ainakaan ole
kovin hyvät!
Miesten syvimmät salaisuudet ei ollut ihan sellainen
romaani, kuin odotin. Lukukokemusta on vaikea kuvailla, koska itse kirjasta ei
tunnu saavan otetta. Se lipeää kaikista määrittely-yrityksistä. Tämä lienee täysin
tarkoituksellista, sillä Miesten syvimpien salaisuuksien ytimessä on
myyttiset mittasuhteet saava romaani, joka tuntuu pakenevan kaikki määritelmiä
ja lipeävän sitä yrittävien otteesta kuin saippuapala.
Pariisissa kirjailijanuraa aloitteleva Senegalista muuttanut
Diégane Latyr Faye on saanut vuonna 2018 esikoisromaanistaan ’Tyhjyyden
anatomia’ hyvät arviot ja häntä on sen perusteella kutsuttu nuoreksi lupaavaksi
afrikkalaiskirjailijaksi.
Jo lukioaikoinaan Senegalissa Diégane törmäsi
arvoitukselliseen senegalilaislähtöiseen pariisilaiskirjailija T. C. Elimaneen
ja tämän teokseen ’Epäinhimillisyyden labyrintti’. Kirjailijan ja kirjan
eriskummallinen tarina herätti Diéganen mielenkiinnon. Salaperäinen Elimane
julkaisi kirjansa vuonna 1938. Se herätti ilmestymisensä jälkeen paljon
myönteistä, innostunutta huomiota. Pian kuitenkin tilanne muuttui. Teosta
alettiin syyttää plagiaatiksi ja sen kustantaja päätti vetää painoksen pois
markkinoilta. Kirjailija Elimane katosi heti tämän jälkeen jäljettömiin.
Vuonna 2018 Pariisissa Diégane kohtaa maineikkaan
senegalilaiskirjailija Marème Siga D:n, jonka kanssa hän aloittaa jonkinlaisen
rakkaus- ja seksisuhteen, mutta jolta hän ennen kaikkea saa lopulta käsiinsä
yhden kappaleen T. C. Elimanen romaania ’Epäinhimillisyyden labyrintti’. Hän
ahmii kirjan ja on todella vaikuttunut. Alkaa pakkomielteinen yritys selvittää,
mitä vuonna 1938 oikein tapahtui. Oliko plagiaattisyytöksissä perää? Kuinka
paljon ajalle tyypilliset rankan rasistiset ennakkoluulot vaikuttivat asiaan?
Minne Elimane katosi? Ja ennen kaikkea, oliko Elimane kirjoittanut jatkoa
kirjalleen ja jos oli, missä tuo teksti nyt oli?
Diagéne käyttää lukemattomia tunteja penkoessaan arkistoja
ja seuratessaan mitättömiltä vaikuttavia johtolankoja. Hän pääsee kuin
pääseekin lopulta jäljille ja saa yllättäviltä tahoilta kaivattua
lisävalaistusta merkilliseen tarinaan. Projekti vie hänet myös takaisin kotiin
Senegaliin, vaikka se on suurin piirtein viimeinen asia, jonka hän haluaisi
tehdä.
Romaanin lukeminen on kuin labyrintissa kulkemista. Aina
välillä tuntuu, että on harhaillut täysin sivuraiteille ja päätynyt umpikujaan,
mutta sitten taas avautuu uusi reitti, jota lähtee innoissaan seuraamaan. Kuka
milloinkin kertoo, missä ajassa ollaan? Aivan samoin tapahtuu Diagéneelle. Hän
kadottaa moneen otteeseen Elimanen jäljet, mutta sitten kuin kohtalon oikusta
joku paljastaa uuden tiedonmurusen tai johtolangan, jota hän lähtee uusin voimin
jäljittämään.
Yritin myös kuunnella Miesten syvimpiä salaisuuksia,
mutta siitä ei tullut lopulta mitään. Teos vaati ainakin minulta suurempaa keskittymistä
kuin mitä kuuntelemalla pystyin saavuttamaan. Tekstiin on upotettu erilaisia
tekstilajeja, jotka erottuvat otsikoinnein ja kirjasinlajien vaihdoksin
painetusta tekstistä. Näiden sävyjen erottaminen äänikirjasta ei minulle onnistunut.
Kirjallisuusihmiselle romaani on melkoinen runsaudensarvi.
Kirjailija kertoo, millaista on kirjoittaa ja julkaista teos nykypäivän Ranskassa,
kun on etniseltä taustaltaan afrikkalainen, entisen siirtomaan alkuperäiskansan
edustaja. Samalla hän tutkii, millaista se on ollut 1930-luvun Ranskassa. Erona
tuntuu olevan lähinnä, kuinka avoimesti rasistiset ennakkoluulot ilmaistaan. Kirjoista,
kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, julkaisemisesta, kritiikistä, lukemisesta
ja tarinankerronnasta romaanissa puhutaan loputtomasti. Tajusin nopeasti, että
jos aion poimia talteen kaikki näihin aiheisiin liittyvät sitaatit, saan pian
kopioida koko kirjan tekstin itselleni muistiin.
Miesten syvimmät salaisuudet kertoo edellä esitetyn
lisäksi muun muassa Ranskan harjoittamasta kolonialismista ja sen seurauksista,
Senegalin lähihistorian raakuuksista, Ranskaan muuttaneiden senegalilaisten kokemasta
ulkopuolisuudesta, toiseudesta ja syrjinnästä sekä Senegalin rikkaasta kansanperinteestä
ja värikkäistä uskomuksista.
Romaanin lukeminen oli työlästä, mutta loppujen lopuksi
palkitsevaa. Lukupiiriin kuulumisen yksi tarkoitus ainakin minulle on oman
lukemisen laajentaminen sen kuuluisan mukavuusalueen ulkopuolelle, ja se nyt
ainakin toteutui. Vaikka en voi sanoa varsinaisesti nauttineeni lukemisesta tai
viihtyneeni kirjan parissa, tunnistan ja tunnustan sen taituruuden. Kyllä tämä
lukea kannatti. Tosin edelleen vähän hirvittää, mitä muut lukupiiriläiset tästä
sanovat! Lupasin myös itselleni, etten enää tällä kaudella tee kirjavalintaehdotusta…
”Merkkiteoksessa
ei ole aihetta, se ei kerro mistään, siinä ainoastaan yritetään sanoa tai
keksiä jotakin, mutta sanaan ainoastaan sisältyy jo kaikki, ja myös
sanaan jotakin sisältyy jo kaikki.”
Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet (La
plus secrète mémoire des hommes)
Suom. Marja Luoma, Sampsa Peltonen.
Gummerus, 2022. 464 s.
Äänikirjan lukija Mikko Toiviainen.
Lainattu kirjastosta.
Minulla on tämä kirja lukulistalla, mutta en taida ihan heti siihen tarttua. Pitäisi saada ajankohta, jolloin oikeasti rautaisesti keskittyy kirjaan eikä mieti samalla muita asioita ja someta toisella kädellä.
VastaaPoista